Summa summarum

Seuraavassa asioita, jotka tulisi huomioida kannattavuus- ja rahoituslaskelmaa tehtäessä.

Miksi kannattavuuslaskelmassa lähdetään nollatuloksesta?
Nollatulokseen kannattaa jopa pyrkiä. Suurta voittoa ei kannata näyttää, koska verotus on Suomessa sen verran kovaa, että liian hyvää tulosta suorastaan rangaistaan. Tilikauden lopulla kannattaa miettiä tarvitseeko yritykseen hankkia jotakin ;)

Miksi nollatulos?
Jos mielit saada rahoitusta busineksellesi, on aivan turha odottaa saavansa sitä, jos tulos on negatiivinen. Ei ole oikeastaan väliä onko tulos vähän vai paljon miinuksella, kun se ei saa olla yhtään. Jos kannattavuus- tai rahoituslaskelma näyttää liian suurta voittoa, herää väistämättä epäilykset, että laskelmat eivät ole realistisia. Helpointa onkin laskea, minkälaisilla sijoituksilla ja tuloilla yritys toimii eli ei tuota tappiota eikä voittoa.

Kannattavuus ei ole sama asia kuin tulo.
Huomioi, että yrityksesi tulosta vähennetään kulut. Kuluja on sekä kiinteitä että muuttuvia. Kiinteät kulut ovat samoja lyhyellä aikavälillä eivätkä ne riipu tuotannon määrästä. Kiinteitä kuluja on esimerkiksi toimitilan vuokra, sähkö ja vakuutukset. Muutuvat kulut määräytyvät toiminnan laajuuden mukaan; näitä ovat mm. materiaalit, tarvikkeet ja palkat. Kun tuloista vähennetään kulut ja kassaan jää rahaa, toiminta on silloin kannattavaa.

Kate ei ole sama asia kuin tulo.
Ajatellaan asiaa jälleenmyyntiä harjoittavan yrityksen kannalta. Yritys myy tuotteen hintaan 50 euroa. Tästä 50 eurosta vähennetään kyseisen tuotteen hankintahinta eli sisäänostohinta, jolloin jäljelle jää kate. Tällä katteella rahoitetaan KAIKKI kulut. Jos tuote ostetaan sisään hintaan 10 euroa, katetta jää 40 euroa. Jos tuote joudutaan myymään alennuksella, kate pienenee. Esimerkiksi 50%:n alennuksella tulo on 25 euroa (50 x 0,5). Tästä vähennetään sisäänostohinta 25 - 10 = 15 euroa eli jäljelle jäävä kate on 15 euroa. Alennusmyyntejä kannattaa siis välttää.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Työnhaun jälkitunnelmat

Mitä mukaan työhaastatteluun?

Toinen työnhakuviikko