Toimiston must have

Paperitavarat ja kirjoitustarvikkeet ovat jokaisen koululaisen, opiskelijan ja kotitoimistoa pitävän onni ja autuus. Vaikka niitä hankitaankin useimmiten elo-syyskuun vaihteessa, ihania pyyhekumeja ja värikkäitä tusseja voi hankkia ihan koska tahansa. Elämän voi laittaa uuteen järjestykseen keväälläkin, uuden vihon avustuksella. Minun toimistoelämääni kuuluu oleellisena osana runsas teevalikoima, joten tee on nyt paperitavaraa siinä missä muistilaputkin (jos et sitä ennen tiennyt, niin nyt tiedät).



Twiningsin teet ja yrttijuomat on tehty aidoista raaka-aineista ja siksi niiden maku vangitsee aina uudelleen ja uudelleen.

Orange Grove on täyteläinen musta tee, joka on maustettu karamellisoituneella appelsiinilla. Musta tee sisältää kofeiinia ja siksi se sopii hyvin kahvin korvikkeeksi. Kaltaiselleni, vatsallaan stressaajalle, musta tee on kahvia hellempi vaihtoehto. Sen juomisesta ei tule vatsanväänteitä eikä se aiheuta muita ikäviä sivuoireita. 

Budding Meadow Camomile -kamomillajuoma on yhtä aikaa virkistävä ja rauhoittava. Se tyynnyttää kiireistä mieltä ja on täydellinen iltapäivän rauhoittaja. Kamomillajuoma sisältää kuivattuja kamomillan kukkia ja siksi sen maku on vahva ja runsas.

Medley of Mint -minttujuomassa sekoittuu vihermintun ja piparmintun vastustamaton raikkaus ja pirteys. Kofeiiniton, minttuinen yrttijuoma sopii nautittavaksi mihin kellonaikaan tahansa.


Mitä olisikaan elämä ilman värikkäitä tusseja - ei mitään. Kirjoituspöydälläni seisoo suuri tussitaulu, johon olen puolen vuoden ajan piirtänyt kuukauden kalenterin ja kirjoittanut siihen kyseisen kuukauden tärkeimmät asiat. Vesiliukoiset Stabilon kalvotussit ovatkin elämäni uusi rakkaus. 

Muutama viikko sitten jouduin hankkimaan uuden setin Stabilon kapeakärkisiä tusseja, kun edellisestä satsista loppuu värit. Kyseessä on vanha tuttu ja uudelleenhankinta oli välttämätöntä, koska olen ollut erittäin tyytyväinen näiden tussien laatuun. Itseasiassa kaikki suosikkitussini ovat Stabilon. Aikaisemmin omistin vain keltaisen korostustussin, mutta paperikaupan höyryissä neljän korostusväritussin jättäminen pois ostoskorista tuntui suorastaan hulluudelta.  




Olen post-it -lappujen ja pienten suttupapereiden suurkuluttaja. Tämän hetkinen suosikkini on akryylisessä kotelossa siististi säilytettävät muistipaperit. Ne ovat tavallista post-it -lappua hieman suurempia ja niihin saa täydellisesti mahtumaan yhden päivän kiireisimmät työt. Laput ovat sävyltään vaaleita, joten niihin voi hyvin kirjoittaa vaikka lyijykynällä.

Tärkeämmät asiat ja suuremmat kokonaisuudet laitan vihkoon. Kierrevihko on kätevin vaihtoehto, kun jokin sivuista pitää saada irti ja tarvitsen pientä muistilappua enemmän tilaa. Suosikkini on viivaton ja ruuduton vihko, johon voi tarvittaessa piirtää tai luonnostella. Kuvassa vasemmalla on paperikauppa Putingin muumivihko ja oikealla kangasnauhoilla suljettava DKNY-vihko. 


Toimiston pienet irtotavarat laitan talteen kauniiseen lasipurkkiin. Klemmarit, pyyhekumit, niitit, irtolyijyt ja nastat löytyvät helposti ja säilyvät tallessa, kun ne ovat kaikki yhdessä paikassa. Säilytysastiaksi käy hyvin vaikka vanha lasinen kynttilän purkki.

Kotitoimistoni pientavarat ovat jostain syystä Disney ja keiju -aiheisia, mutta sehän ei mitään haittaa. Päinvastoin, mitä ihanampia ja söpömpiä, sen mukavampi niitä on käyttää. 




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erilaiset introvertit

Ensimmäinen työnhakuviikko

Voisiko jostain tilata perseelle potkijan?