Väärää talouspolitiikkaa

Sixten Korkmanin kirjoittama Väärää talouspolitiikkaa on erinomainen läpileikkaus Suomalaiseen ja Eurooppalaiseen kansantalouteen. Kirjassa käydään läpi klassista talousoppia, Suomen talouspolitiikkaa, EU:ta ja tämän päivän taloutta.  

Taloustieteen ymmärtämisessä tärkein asia on hahmottaa, miksi talouden ongelmat tai kriisit ovat syntyneet ja millä toimenpiteillä niistä selvittiin. Kansantalouden suhdannevaihteluiden ennakointi auttaa julkista sektoria, pankkeja ja yrityksiä varautumaan tulevaan.

Talouden kriiseille, kuten 1930- ja 1990-lukujen lamoille ja 2008 alkaneelle taantumalle on yhteisiä selittäviä tekijöitä. Nopea luotonkasvu ja velaksi ostaminen, huonojen uutisten saattelemana talouskupla puhkeaa, pankit ajautuvat ahdinkoon ja kuluttajat sekä yritykset luotto-ongelmiin. Suurin muutos talouspoliittisessa ajattelussa on tullut rahoitusjärjestelmän valvontaan ja sääntelyyn. On ymmärretty, että yksittäisten rahalaitosten lisäksi on valvottava koko rahoitusjärjestelmän kehitystä ja vakautta.


”Järkevämmän talouspolitiikan avulla yhteiskunta voi vähentää riskiä ajautua kriisiin ja lieventää niiden vaikutuksia. Olennaista ei ole kapitalismin tai valtion syyllistäminen; ratkaisua on joka tapauksessa haettava talouden ymmärryksen lisäämisen ja paremman talouspolitiikan kautta.”    



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Työnhaun jälkitunnelmat

Mitä mukaan työhaastatteluun?

Viides työnhakuviikko