Yritystoiminnan aloittamissuunnitelma

Ennen kuin jatkan markkinasuunnitelmalla ja visioinnilla haluan hetken fiilistellä oman yrityksen perustamisen hyötyjä. 

Jokainen työssä käyvä varmasi tietää tämän tunteen. Yleensä jo sunnuntai-iltana se hiipii mieleen. Sen nimi on ahdistus. Jotkut kutsuvat sitä vitutukseksi ja toiset stressiksi. Miksi töihin on sitten niin vaikea lähteä? Sehän selviää joka maanantai, kun saavut työpaikalle ja huomaat, että esimiehesi on edelleen se sama narsisti, joka ei saa mitään aikaiseksi. Kollegasi ovat aivan yhtä saamattomia ja ihmettelet mielessäsi, millä meriiteillä heidät on palkattu. 

Maanantaipäivän lähtiessä käyntiin katsahdat kelloa ja huomaat: ”tunnin päästä on enää neljä tuntia jäljellä, mikä tarkoittaa sitä, että siitä vielä kolme tuntia niin jäljellä on enää yksi tunti, kun voin lähteä kotiin”. Mikä masentavinta, laskutoimituksia tehdään jokaisena arkipäivänä. 

En suinkaan tarkoita sitä, etteikö työssä voisi viihtyä ja aika kulua leppoisasti. Parhaan mahdollisen työympäristön luominen vaan ei ole helppoa saati aina mahdollista. Jos arpaonni ei suosi, ja päädyt niin sanottuun pakkotyöhön, ei siihen kannata tyytyä. Jos omaa työtään ei pääse kehittämään, miksi siihen pitäisi jäädä. Sanotaan, että vaihtamalla paranee, mutta seuraavassa työpaikassa lähin kollegasi saattaakin olla hieltä haiseva rasvanapa tai kleptomaanikko. Puitteet saattavat olla ihanteelliset ja työ mitä mielenkiintoisin, mutta jos työntekijöiden välit ovat niin tulehtuneet, että ei kyetä edes tervehtimään (tällaista on kuulemma Helsingin kaupungin toimipisteissä), kuka selväjärkinen sellaista jaksaisi. 

Allekirjoittanutta vaivaa tylsistyminen, motivaation puute ja tunne siitä, että voisin laittaa potentiaaliani johonkin haastavimpiin projekteihin.

Töissä ja työpaikoilla vietetään aivan liikaa huonoa aikaa. Tehotonta, kiireistä, stressaantunutta ja negatiivisen vireen ylläpitämää aikaa. Kuinka paljon aikaa vielä kotiinlähtöön -leikki ei ole ainoa aikuisten leikki. Toista leikkiä leikitään sunnuntain ja torstain välisinä iltoina ennen nukkumaanmenoa: ”saan nukkua 6 tuntia ja 23 minuuttia, jos nukahdan nyt”. 
Oi! te onnekkaat, joilla on liukuva työaika.


Tässä päällimmäiset syyt, miksi joka maanantai innostun oman yrityksen perustamisesta. Jostain ihmeellisestä syystä se tunne helpottaa vasta perjantai-iltana. Eiköhän ole siis aika toimia. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erilaiset introvertit

Liiketoimintasuunnitelma - osa 2, Riskit

Tilinpäätöksen pikalukutaito - Tuloslaskelma